Patrick Bruel – monipuolinen taiteilija sekä maailmanluokan pokerinpelaaja

Patrick Bruel on ranskalainen laulaja ja näyttelijä. Hän suhtautuu kaikkeen mihin ryhtyy intohimolla, uteliaisuudella ja seikkailunhalulla. Menestyksekäs ura teatterissa, valkokankaalla sekä lauluntekijänä ja muusikkona on jatkunut jo 30 vuotta, eikä suosio osoita hiipumisen merkkejä. Vuodesta 1996 alkaen hänellä on ollut vielä yksi ammatti lisää: hän nimittäin pelaa ammattimaisesti pokeria.

patrick bruel famous_103619198

Olosuhteiden armoilla

Patrick Benguigui syntyi vuonna 1959 Algeriassa, sen ollessa Ranskan siirtomaana. Hänen vanhempansa erosivat Patrickin ollessa vain vuoden ikäinen. Kun Algeria itsenäistyi vuonna 1962, Patrick jahänen perheensä joutuivat lähtemään maasta muiden Ranskan juutalaisten tavoin. Patrick haaveili lapsena jalkapalloilijan uraa, mutta valitsi lopulta näyttelijän ja laulajan uran. Hän otti myöhemmin taiteilijanimekseen Patrick Bruel.

Nousukiito kohti tähtiä

Bruelin näyttelijän ura lähti nousuun ensimmäisenä, kun hän saavutti menestystä 20-vuotiaana elokuvassa Le Coup de Sirocco. Tämä avasi ovet myös teatteriin ja televisioon, joissa hän työskenteli elokuvien ohella, jatkaen kuitenkin samanaikaisesti musiikin parissa. Vuonna 1983 laulaja ja lauluntekijä Patrick Bruelin tähti maailman musiikkitaivaalla syttyi loistoonsa, kun hänen toisesta singlestään, chansonista nimeltä ”Marre de cette Nana” tuli hitti. Hänen toinen albuminsa ”Alors Regards”, takasi supersuosion Euroopassa ja Kanadassa.

Bruel laulaa pehmeällä, intohimoisella äänellään balladeja ja chansoneja saaden yleisönsä sydämen sulamaan. Kolmannella, vuonna 1994 ilmestyneellä albumillaan ”Bruel”, hän halusi osoittaa pystyvänsä muuhunkin, ja sävelsi albumia varten kitarapainotteisempia rock&roll-kappaleita. Albumi ei ollut kaupallinen menestys, vaikka Bruelin konsertit olivat jatkuvasti loppuunmyytyjä. Hän konsertoikin sekä Ranskassa että kansainvälisesti, ja palasi lopulta myös näyttelemisen pariin. Tämä monilahjakkuus osallistui myös ensimmäiseen kansainväliseen pokeriturnaukseensa vuonna 1996 Pariisissa.

Pelaajalahjakkuus

WSOP eli World Series of Poker on Las Vegasissa vuosittain järjestettävä pokeriturnaus. Siinä on monia sarjoja, ja pääturnauksen voittajaa pidetään pokerin maailmanmestarina. Patrick Bruel voitti WSOP:n $5000 Limit Hold’em -sarjan ja sai maailmanmestaruutensa merkiksi arvostetun, kultaisen WSOP-rannekkeen. Bruel osallistuu pokerin arvoturnauksiin lähes vuosittain sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa.

Myös musiikkirintamalla puhalsivat 90-luvun lopussa Bruelille uudet tuulet. Hänen neljäs studioalbuminsa ”Juste avant”, ilmestyi vuonna 1999 ja siinä hän, perinteisen ranskalaisen chansonin sijaan, antoi tilaa musiikillisille vaikutteille Etelä-Amerikasta sekä omilta juuriltaan Pohjois-Afrikasta. Laajan kiertueen myötä albumista tuli suurmenestys ja se myi yli miljoona kappaletta. Vuonna 2002 hän kuitenkin palasi chansoniin ja levytti tupla-albumin, lauluja maailmansotien väliseltä ajalta. Albumilla vierailevat maailmantähdet Johnny Hallyday sekä Charles Aznavour.

Vaiheikas elämä

Myös Patrickin yksityiselämässä tapahtui. Bruelista tuli isä, kun hänen puolisonsa, näytelmäkirjailija Amanda Sthers synnytti heidän ensimmäisen poikansa vuonna 2003. Bruel muutti nimensä virallisesti Bruel-Benguiguiksi, yhdistäen taiteilijanimensä ja syntymänimensä. Naimisiin pariskunta meni vuonna 2004 ja sai seuraavana vuonna toisen pojan. Avioliitto päättyi eroon vuonna 2007.

Bruel on jatkanut sekä musiikki- että näyttelijäuraansa, kiertäen konsertoimassa ympäri maailmaa sekä näytellen elokuvissa. Vuonna 2011 hän näytteli yhdessä Woody Allenin kanssa elokuvassa ”Paris Manhattan”. Hän jatkaa yhä edelleen uraansa pokeripelaajana, osallistuen ammattimaisiin pokeriturnauksiin. Vaikka WSOP-turnauksen voitosta on jo melkein kaksi vuosikymmentä, hän menestyy pelissä yhä, voittaen jatkuvasti lisätienestiä maailmanluokan pokeritapahtumissa.

Monilahjakkuuden monet puolet

Bruel nauttii suunnattomasi pokeriturnauksiin osallistumisesta ja hänen päämääränään on pitää voitot suurempina kuin häviöt, käyttäytyipä onnetar miten tahansa. Turnausten ilmapiiri ja rakkaus peliä kohtaan pitävät hänet pokeripöydässä motivoituneempana kuin raha.

Bruel kokee myös pokerinpeluun täydelliseksi, mutta tervetulleeksi vastakohdaksi säveltämiselle, konserteille ja elokuville. Laulajana esiintyessään tuhatpäiselle yleisölle Bruelin täytyy olla täysin avoin, antaa tunteidensa näkyä ja laulaa vilpittömästi sekä seistä laulujensa sanojen takana. Niin myös näyttelijänä, jotta katsojat voisivat samaistua elokuvan tarinaan ja sen hahmoihin täytyy tunteiden antaa huuhtoa sielua. Pokeripöydässä ei sen sijaan voi paljastaa tunteitaan. Siellä pitää teeskennellä, bluffata ja johtaa muita pelaajia harhaan. Bruelin sanojen mukaan näyttelijät ovatkin huonoja pokerinpelaajia, mutta pokerinpelaajat ovat loistavia näyttelijöitä.

Patrick Bruel on maailmantähti, palvottu laulaja ja näyttelijä, jota kirkuvat fanit seuraavat mihin tahansa hän meneekään. Hänen elämänsä on kaukana normaalista, maailman medioiden tarkkaillessa häntä jatkuvasti. Ehkä se onkin yksi syy sille, miksi Bruel viihtyy niin hyvin pokeriturnauksissa. Paparazzit jäävät tapahtumapaikan ulkopuolelle ja hän voi olla oma itsensä, vain yksi pelaajista.